Etsimme vakituisia vakuutusmyyjiä vahvistaaksemme myyntitiimiämme Helsingin toimipisteellämme. Tehtävänäsi on tarjota kattavia vakuutusratkaisuja sekä uusille että yrityksen nykyisille asiakkaille.
MySafety tarjoaa asiakkailleen innovatiivisia ja monipuolisia vakuutuspalveluita, jotka esimerkiksi ennaltaehkäisevät verkossa tapahtuvia rikoksia sekä minimoivat niiden seurauksia. Tuotteemme täydentävät perinteisiä vakuutuksia antamalla lisäturvaa tilanteisiin, joita tavallinen vakuutus ei kata.
Palveluksessamme työskentelee Suomessa noin 20 asiantuntijaa muun muassa myynnin, asiakaskokemuksen, markkinoinnin ja tuotekehityksen tehtävissä. Olemme osa pohjoismaista mySafety -konsernia, joten työkavereita löytyy myös Ruotsin puolelta. Nykyaikaiset toimipisteemme sijaitsevat Helsingin Vallilassa ja Kuopion KPY Novapoliksessa.
Työnantajana olemme hyvämaineinen, välittävä ja vastuullinen. Panostamme henkilöstön asiantuntijuuden sekä avoimen ja kannustavan yrityskulttuurin kehittämiseen. Parannamme jatkuvasti toimintatapojamme pysyäksemme ajan tasalla alaan liittyvissä muutoksissa, sillä meille on tärkeää ratkaista asiakkaidemme ongelmat tehokkaasti - tähän tarvitsemme sinun osaamistasi ja sitoutuneisuuttasi.
Menestyt tehtävässä, kun
- olet jo valmis telemarkkinoinnin ammattilainen, vakuutusalan osaaminen katsotaan eduksi
- ajattelet myynnillisesti, asiakaslähtöisesti ja nautit asiakaskohtaamisista
- suomen kielen taitosi on hyvä
- vahva englannin ja/tai ruotsin kielen taito katsotaan eduksi
- sinulla on hyvät tietotekniset taidot
- olet täysi-ikäinen
Tarjoamme Sinulle:
- vakituisen kokoaikatyön 37,5 h/vko
- kiinteän kuukausipalkan 2 300 €, selkeän ja reilun provisiomallin sekä mahdollisen bonuksen. Provisio alkaa kertymää heti ensimmäisestä vahvistetusta tilauksesta kuukausipalkan päälle, eikä palkkakattoa ole.
- rennon työilmapiirin ja mukavat työkaverit
- modernit työvälineet ja -tilat sekä toimivat prosessit
- työsuhde-edut kuten työterveydenhuollon ja työyhteisön viikoittaiset aamupalahetket
- joustavan hybridi-mallin työn yrityksen käytänteiden mukaisesti
Lähetä meille hakemuksesi CV:si kera osoitteeseen kati.korhonen@mysafety.fi. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä ja työn on suunniteltu alkavan 1.2.2024.
Onko sinulla kysyttävää tästä työpaikasta? Sales Operation Manager Kati Korhonen vastaa kysymyksiin sähköpostitse, jota kautta voit jättää myös soittopyynnön.