Kesää kohden ulkomaanmatkat lisääntyvät ja moni lentää etelän lämpöön viettämään lokoisia lomapäiviä. Koronarajoitusten hellittäessä moni toteuttaa vihdoin haaveilemansa ulkomaanmatkan ja kuhina lentokentillä käy kuumana.
Passi on yhä tärkein matkustusasiakirja
Passi on henkilön tärkein tunnistusasiakirja ja välttämätön väline lentomatkailuun etenkin, kun matka suuntaa on EU-alueen ulkopuolelle. Henkilöllisyys tarkistetaan ensimmäisen kerran lähtömaassa ja uudemman kerran kohdemaassa. Suomalaisten passeja katoaa tai anastetaan vuosittain jopa 10 000.
Jos passi katoaa tai varastetaan, siitä täytyy aina ilmoittaa poliisille. Ulkomailla ollessa Suomen kansalainen voi hakea uutta passia minkä tahansa Suomen ulkomaaneduston passinmyöntöpisteestä. Jos Suomella ei ole omaa edustoa maassa, voi kääntyä minkä tahansa toisen EU-maan puoleen. Lisäksi muutamalla muulla konsulaatilla on passinmyöntöoikeus. Kadonnut passi etsintäkuulutetaan sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Vaikka kadonnut passi löytyisikin ja se on jo ilmoitettu kadonneeksi tai anastetuksi, sitä ei voi enää käyttää tai palauttaa voimaan. Eniten suomalaisten passeja katoaa kohteissa, jotka ovat suosittuja matkakohteita; Espanjassa, Thaimaassa ja Tallinnassa.
Vahinko ei tule kello kaulassa – varmista huolettomuus vakuuttamalla passi
Joskus huono tuuri yllättää matkailijan ja passi katoaa, vaikka olisi kuinka huolellinen. Passit ovat haluttua tavaraa varkaiden keskuudessa, sillä niitä voidaan hyödyntää esimerkiksi identiteettivarkauksissa. Suomen passi on arvokas, sillä sen kanssa voi matkustaa ilman viisumia moneen maahan. Toisinaan passi unohtua junaan tai kahvilan pöydälle tai se voi pudota mereen venematkalla paikallissaaristoon tutustuessa. Etukäteen varautumalla varmistat kuitenkin loman sujuvan jatkumisen ja turvallisen kotimatkan, vaikka passille kävisi se pahin mahdollinen.
MySafetyn Passivakuutus tuo lisäturvaa tilanteessa, jossa passi häviää matkan aikana. Vakuutus korvaa uuden passin hankinnasta aiheutuvat kulut sekä muut kohtuulliset lisäkustannukset. Se kattaa myös taloudelliset menetykset, jos myöhästyt tai et pääse ollenkaan paluulennollesi varastetun tai kadonneen passin takia. Enimmäiskorvaus on 1 500 euroa vakuutuskautta (12 kk) kohti ja vakuutuksessa ei ole omavastuuosuutta. Vakuutus on voimassa lentomatkoilla kaikkialla maailmassa ja se kattaa vakuutetun kanssa samassa taloudessa vakituisesti asuvat henkilöt sekä vakuutetun mukana matkustavat alle 18-vuotiaat lapset. Vakuutukseen kuuluu myös konkreettinen apu: Hädän hetkellä autamme paikallisen suurlähetystön tai konsulaatin löytämisessä sekä katoamisilmoituksen tekemisessä. Neuvomme myös, miten ehkäistä esimerkiksi mahdolliset identiteettivarkaudet.