Me mySafetylla olemme ihmisen ja yrityksen turva verkon rikoksia vastaan. Kokosimme vastauksia yleisimpiin identiteettivarkauksia käsitteleviin kysymyksiin.
Usein kysytyt kysymykset
Mitä identiteettivarkaus tarkoittaa?
Identiteettivarkaus tarkoittaa toisen ihmisen henkilötietojen, kuten nimen, osoitteen tai puhelinnumeron, oikeudetonta käyttöä. Pelkästään henkilötunnuksen joutuminen vääriin käsiin voi johtaa identiteettivarkauteen. Identiteettivarkaudesta voi koitua uhrille merkittävää haittaa, taloudellista vahinkoa, ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta. Identiteettivarkauden seuraukset voivat olla pitkäkestoisia ja selvittämistyöhön voi kulua paljon aikaa. Selvitystyöhön voi tarvita myös asiantuntijan apua. Lue lisää identiteettivarkauksista.
Kuinka yleisiä identiteettivarkaudet ovat?
Identiteettivarkaudet ja erityisesti niiden yritykset ovat lisääntyneet Suomessa ja maailmalla merkittävästi viime vuosien aikana. Ne ovatkin maailmanlaajuisesti nopeimmin kasvava rikollisuuden muoto. Suomessa identiteettivarkaus lisättiin rikoslakiin vasta vuonna 2015, minkä jälkeen rikosilmoitusten määrä on kasvanut jatkuvasti.
Keväällä 2021 julkaistun tutkimuksen mukaan 760 000 suomalaista on joutunut identiteettivarkausyrityksen kohteeksi viimeisen 12 kuukauden aikana. Identiteetti varastettiin onnistuneesti 45 000 suomalaiselta edellisen vuoden aikana.
Ketkä kuuluvat suurimpaan riskiryhmään?
Identiteettivarkausyrityksiä tapahtuu tasaisesti kaikenikäisille suomalaisille. Identiteettivarkaus ei katso asuinpaikkaa, ammattia, koulutusta, sukupuolta tai ikää.
Miten identiteettivarkaus voi tapahtua?
Identiteettivarkaus voi tapahtua milloin ja kenelle tahansa – siitä huolimatta, että omista henkilötiedoistaan pitää tarkasti huolta. Identiteettivaras voi saada henkilötietoja haltuunsa verkon kautta esimerkiksi tietomurron yhteydessä tai sosiaalisen median tai sähköpostitilien kautta.
Tutkimuksemme mukaan identiteetti pyritään tyypillisesti varastamaan sosiaalisen median avulla. Somessa tapahtui 33 prosenttia ja tietomurron yhteydessä 11 prosenttia kaikista viime vuonna tehdyistä identiteettivarkauksista.
Toisinaan henkilötiedot voidaan anastaa lukitsemattomasta postilaatikosta tai kadotetun lompakon tai puhelimen avulla.
Miten identiteettivarkaudelta voi suojautua?
Kaikista tärkeintä on suojata henkilötiedot niin hyvin kuin mahdollista. Henkilötietoja ovat nimen ja syntymäajan lisäksi myös esimerkiksi koti- ja sähköpostiosoite sekä puhelinnumero. Postilaatikon on hyvä olla lukollinen ja salasanoja luotaessa kannattaa rakentaa vahvoja salasanoja sekä käyttää aina eri salasanoja eri palveluissa.
Mitä identiteettivarkaudesta seuraa?
Identiteettivarkauksista koituu uhreilleen mitä erilaisimpia seurauksia. Lähes joka toisessa (47 %) Suomessa vuoden aikana tapahtuneessa identiteettivarkaudessa varas on ostanut tavaraa varastetun identiteetin turvin. Joka viidennessä (21 %) tapauksessa varas taas on ottanut lainaa uhrin nimissä ja 13 prosentissa tapauksissa identiteettivarkauden uhrin tililtä on nostettu rahaa.
Identiteettivarkaus aiheutti 72 prosentille uhreista taloudellista tappiota. Identiteettivarkauden uhrien rahalliset menetykset ovat Suomessa kuitenkin pysyneet maltillisina, sillä menetetty summa jäi alle 50 euron.
Mitä tarkoittavat termit syvä verkko, pimeä verkko ja anonyymit verkot?
Internet koostuu kolmesta tasosta. Avoin verkko koostuu hakukoneista ja uutissivustoista ja sinne pääsee kuka tahansa. Deep Webiin (syvä verkko) kuuluvat puolestaan kaikki sellaiset sivustot, joita hakukoneet eivät löydä tai jotka eivät ole käytettävissä ilman erityisiä toimenpiteitä, kuten kirjautumista. Deep Webistä löytyy muun muassa salassa pidettäviä ja salasanasuojattuja tietoja, kuten pankkitilit, sähköpostit ja keskustelualustat. Näiden lisäksi on Dark Web (pimeä verkko), joka on anonyymi ja salattu paikka, jossa rikolliset myyvät ja ostavat laittomia asioita ja tuotteita, kuten henkilötietoja. Huijarit toimivat yleensä Dark Webistä käsin.
Anonyymit verkot ovat varjoverkkoja, joissa salaus, nimettömyys ja piilotetut palvelimet ovat yleisiä. Anonyymeista verkoista löytyville sivustoille pääsyyn tarvitaan erityisiä ohjelmistoja. Syvän verkon vastakohta on Surface Web, eli niin kutsuttu näkyvä verkko. Syvän verkon arvioidaan kuitenkin olevan vähintään 4 000–5 000 kertaa suurempi kuin näkyvä verkko.
Mikä Identiteettivakuutus on?
Identiteettivakuutuksemme ennaltaehkäisee identiteettivarkauksia. Vakuutukseen kuuluu henkilötunnuksen ja sähköpostiosoitteiden monitorointipalvelu sekä henkilökohtainen tuki omaehtoisen luottokiellon asettamiseen, virheellisten tietojen oikaisemiseen ja luottotietojen palauttamiseen. Lisäksi Identiteettivakuutus korvaa identiteettivarkauteen liittyvät taloudelliset menetykset ilman omavastuuta. Enimmäiskorvaus on 20 000 euroa vakuutuskautta (12 kk) kohden.
Identiteettivakuutuksen hinta on 9,90 €/kk.
Laajaan Identiteettivakuutukseen kuuluva monitorointipalvelu monitoroi edellä mainittujen lisäksi myös asiakkaan tiedoilla tehtyjä luottokyselyitä Suomen Asiakastiedon luottorekisteristä ja hälyttää välittömästi, jos tiedoilla on tehty luottokysely.
Laajan Identiteettivakuutuksen hinta on 12,90 €/kk.
Yrittäjän Identiteettivakuutuksen hinta on alk. 98,00 €/vuosi ja Yrityksen Identiteettivakuutuksen hinta alk. 248,00 euroa/vuosi.
Miksi Identiteettivakuutuksen ottaminen kannattaa?
Etenkin identiteettivarkausyritykset ovat lisääntyneet Suomessa ja maailmalla merkittävästi viime vuosina. Edellisen 12 kuukauden aikana 760 000 suomalaista joutui identiteettivarkausyrityksen kohteeksi ja 45 000 suomalaista identiteettivarkauden uhriksi. Identiteettivarkaus voi tapahtua milloin ja kenelle tahansa – taustoista tai omien tietojen tarkasta varjelusta huolimatta.