Kevään lopulla Mysafety toi markkinoille täysin uudenlaisen tuotteen, Taloudenturvavakuutuksen.
Se takaa 600 euron veronalaisen, määräaikaisen lisätulon kuukausittain työkyvyttömyyden ja 300 euron suuruisen veronalaisen ja määräaikaisen lisätulon työttömyyden sattuessa omalle kohdalle.
Lyhyessä ajassa olemme nähneet, kuinka tervetullut Taloudenturvavakuutus on. Eräs asiakkaamme vertasi sitä pelastusrenkaaseen valtavassa aallokossa. Se pitää pinnalla, vaikka korot nousisivat ja kuluttajatuotteet kallistuisivat.
Taloudenturvavakuutuksemme luokin turvaa epävarmuuden keskellä. Sen tuoma puskuri takaa sen, ettei tulojen menetyksen kohdatessa välttämättä tarvitse luopua esimerkiksi lasten harrastuksista tai harkita auton myymistä. Ennen kaikkea ei tarvitse olla koko ajan huolissaan.
Tuotteelle lähtökohtia loi kevään aikana toteuttamamme Tuhat suomalaista -tutkimus. Sen mukaan joka viides suomalainen ei tiedä, mistä saisi rahaa, jos joutuisi työttömäksi.
Tutkimuksessa selvisi myös, että yli puolet suomalaisista on nykytilastaan huolimatta huolissaan taloudellisen tilanteensa heikkenemisestä. Naiset kantavat taloudestaan enemmän huolta kuin miehet, mutta ovat myös paremmin varautuneita tulotason laskuun.
Osa meistä on elämäntilanteensa tai luonteensa vuoksi valmiimpi ottamaan suurempia taloudellisia riskejä vastaan kuin toiset. Tämän olen huomannut jo meidänkin asiakaskunnassamme: Taloudenturvavakuutus ei ole kaikkien tuote (kuten ei mikään tässä maailmassa), mutta se sopii hyvin heille, jotka toivovat vakautta myös epävakaassa taloudellisessa ilmanalassa.
Myös itse kuulun siihen ryhmään, jonka huolien taso laskee, kun varasuunnitelma on valmiina. Pahinta ei ole syytä pelätä, mutta riskit on hyvä tunnistaa. Sen jälkeen on helpompi lomaillakin kevyin mielin.
Turvallista kesää,
Johanna Abgottspon
Maajohtaja
Mysafety Oy